Harrastuksella henkistä jaksamista

Maailman mielenterveyspäivän kunniaksi NTK Nakkilan sometiimi jalkautui Nakkilan liikuntakeskukselle tiistaina 4.10. selvittämään toimijoidensa mietteitä harrastamisen vaikutuksesta henkiseen jaksamiseen.

Nakkilan liikuntakeskuksen parkkipaikkaa lähestyessä syksy antaa parastaan. Puut väreilevät ruskan väreissä ja aurinko viimeisillä voimillaan antaa lämpöä kuulaaseen syysiltapäivään. Kovin vaikeaa on löytää vertauskuvaa vallitsevasta ympäristöstä vahvasti voimistuneeseen lasten ja nuorten pahoinvointiin. Olkoon hiljalleen kohti parkkipaikan asvalttipintaa leijaileva vihreytensä luovuttanut lehti ahdistuksen kuvajainen, kun parempaakaan ei tiistai-iltapäivän hetkeen löydy. 

Lasten ja nuorten ahdistus on lisääntynyt - yhteydenotot apua tarjoavaan palveluun räjähtivät / Yhä useampi nuori tuntee itsensä ahdistuneeksi / Peruskoulun oppilaiden mielenterveyshaasteet lisääntyneet / Nuorten ahdistuneisuus- ja masennusoireilu kääntyi korona-vuosina entistä jyrkempään kasvuun. Pikaisella hakuselailulla käy selväksi huolestuttava suunta lasten ja nuorten jaksamisessa. Harrastukset on listattu yhdeksi ahdistukselta suojaavaksi tekijäksi. Siinä on syy, miksi auton nokka kaartoi kohti Nakkilan liikuntakeskusta suoden samalla tuokion syksyn viimeisten kauniiden hetkien ihasteluun. Astellaan siis liikuntakeskuksen uumeniin selvittämään tilannetta 

Tiistai on NTK Nakkilan ilta. Iltapäivä neljästä ilta kymmeneen salissa harjoittelee yli 100 harrastajaa naperosählystä miesten edustusjoukkueeseen. Ensimmäisenä harjoitusvuorossa on 18-vuotiaiden poikien joukkue. Ikä taitaa tässä tapauksessa olla vain viitteellinen, niin sulassa sovussa porukan nuorin, 13-vuotias, kantaa laitoja jo täysi-ikäisten pelaajien kanssa. Jätetään pelaajat kasaamaan kaukaloa ja kysellään valmentaja Timo Mäenpään mietteitä harrastamisen vaikutuksesta jaksamiseen.

“Itsellä on pitkä pätkä takana tätä lajia. Ensin pelaajana ja nyt valmentajana. Usein sitä on miettinyt, mikä se pitotekijä lajin parissa on. Korona-aikaan se sitten kirkastui. Taisi olla reilusti yli kymmenen astetta pakkasta, kello huiteli lähemmäs yhdeksää ja lunta tuiskasi vasten kasvoja. Niin vaan oli vajaat parikymmentä miestä tai miehenalkua juoksemassa ympäri Nakkilan yhteiskoulun pihaa. Fysiikkatreeneiksi niitä taidettiin nimetä, mutta taisi olla myös pääkopan jumppaa se. Kun ei saanut sisällä olla yhdessä, niin sitten nähtiin ja treenattiin joukkueen kesken ulkona. Siinä se pelaamisen ydin näin harrastetasolla taitaa olla. Pääsee porukalla jauhamaan huonoja vitsejä, kuittailemaan toisille ja nauramaan yhdessä. Ne hetket ovat ihan korvaamattomia arjessa. Kaikki on kopissa tasavertaisia ja aikuiset heittävät tittelit sivuun. Eikä sen aina tarvitse olla pelkkää hassuttelua. Kyllä siellä kopissa ollaan lohdutettu, kun joltain on läheisiä ihmisiä menehtynyt tai ollut muita murheita. Salibandy on vain sellainen peitelty tekosyy ja luonteva turvapaikka arjen keskellä, varsinkin aikuisiän saavuttaneille harrastajille, vaikka siellä tosissaan harjoitellaankin.

SItten jos mennään siihen miten näen harrastusten merkityksen nuorille, niin onhan se valtaisa. Nuorille harrastaminen ei niinkään taida olla arjen pakoa siinä missä aikuisille, mutta turvallinen paikka se on oppia tuntemaan itseään ja ympäröivän maailman sääntöjä. Se, että sitoudut johonkin, kannat vastuusi ja huomaat oman toimintasi ansiosta kehittyväsi, luo myönteistä kuvaa itsestä ja mahdollisuuksista vaikuttaa omaan elämään. Samoin kuin se, että välillä menee treenit tai pelit paremmin ja välillä huonommin. Ei elämäkään ole aina pelkkää voittopeliä. Urheilu on loistava ympäristö oppia sietämään pettymyksen tunteita ja sitä, että niiden jälkeen tulee aina onnistumisia. Nuoret eivät välttämättä vielä tilannetta näin laajassa perspektiivissä hahmota, heille tärkeää on ryhmään kuuluminen. Ei sen tärkeämpää juttua nuorille taida ollakaan? Ja kyllä edelleen valmentajana jaksan muistuttaa siitä, että ei harrastaminen ole sitä, että pelaajat tekevät mitä tahtovat. Tietty vaatiminen ja säännöt luovat turvaa toimintaan. Valmentajan tehtävänä on ohjata nuoria oikeisiin valintoihin näiden keinojen avulla. Itse olen salibandyn kautta oppinut nuorena niin paljon elämästä. Monesti olen pohtinut kuinka paljon vaikeampaa se olisi ollut ilman harrastusta. Onneksi Nakkilassa harrastamisen mahdollisuudet ovat laajat ja ne eivät rajoitu vain yhteen vaihtoehtoon. Toivottavasti yksikään lapsi tai nuori ei jää vaille harrastusta.”

Taustalla kuin huomaamatta kaukalo kasaantuu ja harjoitukset ovat valmiina alkamaan. Pallot alkavat viuhua kentällä ja valmentajien näyttämät harjoitteet alkavat pyöriä. Huonojen suoritusten jälkeen kuuluu sadattelua ja kiroilua pelaajien suusta siinä määrin, että ei uskoisi tämän tuovan helpotusta arjen keskelle. Pelaajien astellessa juomatauolle huoli hälvenee. Kevyttä vitsailua ja naureskelua kuuluu pelaajien keskuudessa hengityksen tasaantuessa. Ehkä sadattelu ja kiroilu eivät olekaan niin vakavia juttuja? On hyvä hetki pyytää selvennystä tähän ja laajemminkin harrastuksen vaikutuksesta elämään kovaa vauhtia aikuisuutta lähestyvältä Esko Falckilta ennen seuraavan harjoitteen alkua.   

“Ei kiroilu niin vakavaa ole, se kuuluu tähän juttuun. Harmittaahan huonot suoritukset kentällä, mutta ei niitä sen jälkeen enää muista. Kiroilu tulee vähän refleksinä. Joskus tietysti harmittaa enemmän, jos on harkat tai pelit menneet ihan penkin alle. Sekin unohtuu viimeistään silloin, kun saa kotona ruokaa. Seuraavalla kerralla on taas ihan kiva tulla harkkoihin. Eikä niitä huonoja pelejä tai harkkoja muista jälkikäteen. Kyllä menneitä kausia muistellessa ensimmäisenä tulee mieleen aina ne hyvät kokemukset ja muistot. Minun kohdalla se menee niin päin, että arjen murheet unohtuvat ja niitä pääsee pakoon, kun saa hikoilla ja nähdä kavereita harkoissa. Uskoisin myös, että me nähdään näiden kavereiden kanssa myöhemminkin, vaikka ei enää yhdessä harrastettaisi.”  

Harjoitukset jatkuvat ja Eskon on hypättävä takaisin kaukaloon. Ulkopuolinen havainto kiroilusta ei suoranaisesti lievennä reagointia epäonnistuneisiin suorituksiin. Huonot suoritukset saavat kyytipojaksi edelleen kirosanoja. Palautteenanto tuntuu toimivan toiseenkin suuntaan, sillä onnistuneista suorituksista palkitaan kehuilla tai mailankopautuksella laitaan. Hiljalleen kaukalon laidalle alkaa kerääntyä kymmenen vuotta nuorempia pelureita naperosählyläisten odottaessa oman vuoronsa alkua. Vanhimmat juniorit siirtyvät salin nurkkaan venyttelemään oman vuoronsa päätteeksi. Väliverhot lasketaan ja halli jakaantuu kolmeen osaan, joissa harjoittelevat seuran pienimmät: naperosählyläiset ja kymmenvuotiaiden poikien sarjajoukkue. Melkoinen vipellys alkaa, kun yli 40 pikkupeluria huhkii ympäri salia. Kolmevuotias Meeri Vaahtio malttaa hetkeksi jättää harjoitukset ja vastata kysymykseen mikä harrastamisessa on kivointa.

“Tykkään eniten pelata. Kivaa on myös pelata hippaa ja piiloa kavereiden kanssa ennen harjoitusten alkua.” 

Ytimekkään haastattelun jälkeen on aika päästää Meeri sen mukavimman asian, pelaamisen, pariin. Katsomossa lapsensa otteita seuraa Jutta Vaahtio, pitkän linjan urheiluharrastaja ja naisten joukkue Keisarinnojen edustaja hänkin. Naperosählyn pyöriessä taustalla on hyvä hetki kysyä Jutalta ajatuksia harrastamisesta. 

“Äitinä koen, että fyysinen tekeminen ja ryhmässä toimiminen vahvistavat melko kokonaisvaltaisesti lapsen ja nuoren itsetuntoa. Ryhmäliikunnassa korostuu sosiaalinen puoli ja tämä vähentää riskiä syrjäytymisestä. Nykypäivänä ohjaus on lähtökohtaisesti kannustavaa ja positiivista, mikä myös vahvistaa itsetuntoa. Hyvät fiilikset harrastamisesta luovat jaksamista. Valmentajilla on tässä iso rooli. Tekemisen kuuluu olla mieluisaa ja varsinkin kiusaamiseen ja syrjintään pitää osata puuttua. Kun nämä asiat ovat kunnossa, niin lapset ja nuoret jaksavat jatkaa harrastamista. Eikä tämä ole pelkkä lasten sosiaalinen juttu. Samalla kun lapset harrastavat, niin aikuiset verkostoituvat katsomossa, toimivat yhdessä, eivätkä jää kotiin sohvalle.  

Harrastuksen rinnalla tulevat kaverisuhteet. Parhaan kaverini kanssa aloitimme ekaluokalla lentopallon. Sen varjolla koettiin ja opittiin paljon yhdessä. Oikeastaan kaikki lentopalloon liittyvä tehtiin yhdessä. Edelleen, vaikka ikää on jo tullut, olemme parhaita ystäviä. Ei sitä silloin nuorempana tajunnut kuinka hienoja juttuja tuli siinä harrastuksen rinnalla. Jos sitten omaa urheilemista tällä hetkellä pohtii, niin kyllä se pukukoppielämä tuo enemään jaksamista arkeen kuin se varsinainen hikiliikunta. Kilpailuvietti lapsuudesta on sen verran säilynyt, etten osaa lopettaa kilpailemista, mutta se yhdessä sosiaalisuuden kanssa luo hyvän kokonaisuuden. Ja voisi se olla vähän vaikeaa sanoa kotona lähtevänsä pariksi tunniksi istumaan pukukoppiin. Kun siihen yhdistää liikkumisen, niin asia muuttuu ymmärrettävämmäksi.” 

Touhukas tunti lähenee loppuaan ja pienimmät päättävät harjoituksiaan. Yksi väliverho nousee ja halli jakaantuu kahteen osaan. Suuremmalla kentällä laukovat 12-vuotiaiden poikien joukkueen pelaajat harjoitusten alkua odotellessaan. Pienemmällä kentällä lämmittelee yläkouluikäisten tyttöjen joukkue. Ryhmässä on voimaa, joten alkulämmittelyn lomassa käsityksiä harrastamisesta kertovat Ninni Nurmi, Sofia Sjöblom, Maija Vuori, Lida Sookari ja Nelli Pöllänen, toinen toisiaan täydentäen.

“Harrastaminen tuo hyvää mieltä. Vaikka ei aina menisikään ihan putkeen, harjoituksiin on mukava tulla, kun ympärillä on hyvä porukka.”

“Joo, tänne on mukava tulla. Aina on joku kaveri. Ei jää kukaan yksin ja kaikki tsemppaa toisiaan.”

“Joukkueurheilussa on se hyvä puoli, että kaverit pystyvät paikkaamaan epäonnistumisia. Voitetaan ja hävitään yhdessä, kenenkään ei tarvitse olla yksin.”

“Alun perin tutustuttiin toisiimme futistreeneissä. Osa toki tunsi toisensa aiemmin, mutta tällä isommalla porukalla tultiin kavereiksi jalkapallon avulla ja se jatkuu edelleen.”

“Toivotaan, että pystytään näkemään sitten kun ollaan aikuisia. Jos ei urheilun merkeissä, niin toivottavasti jossain muissa merkeissä.”

Valmentajien ohjeet kaikuvat hallissa ja pelaajat pyrkivät niitä parhaimman taitonsa mukaan toteuttamaan. Välillä kentällä näkyy keskittymisestä vakavia kasvoja, mutta onnistuneiden suoritusten tai valmentajan kehujen päälle vilahtaa hymy keskittyneilläkin kasvoilla. Pukukoppikäytävältä alkaa kuulumaan musiikkia. Miesten joukkue on saapunut ulkoa omilta alkulämmöiltään pukukoppiin vaihtamaan harjoitusvaatteita päälleen. Ovi käy tasaisesti aikuisten saapuessa kentän laidalle katsomaan nuorempien otteita. Hymy on herkässä miesten vaihtaessa kuulumisia ja heittäessä tarinaa. Väliverho kitkuttelee hitaasti ylöspäin avaten jälleen koko avaran salin yhdeksi pelikentäksi. Nuoremmat poistuvat pukukoppien puolelle ja aikuiset ryhtyvät kasaamaan kaukaloa. Joukkueen varakapteeni Paavo Hakanen saa vapautuksen kaukalon kokoamisesta. Hintana tästä etuoikeudesta on omien tuntemusten avaaminen harrastamisen henkisestä puolesta. 

“Liikunnan harrastaminen säännöllisesti on minulle todella tärkeää ja salibandy on tuonut aina hyvän rytmin liikunnalle. Samassa paketissa tulee yhteisöllisyys, jonka vuoksi harjoituksiin on mukava lähteä. Ja kun harkkoihin on päässyt, tulee siellä hyvä fiilis omista ja muiden onnistumisista ja kannustavasta ilmapiiristä. Ne sitten taas auttavat jaksamaan arjessa. Salibandyn kautta olen saanut todella hyviä kaverisuhteita, jotka ovat vuosien aikana vain tiivistyneet. Ilman harrastusta ne olisivat luultavasti jääneet saavuttamatta. Oikeastaan kaverit ovat se suurin tekijä, miksi olen lajia näin pitkään jatkanut."

Aika alkaa vääjäämättä viemään kohti alkavaa yötä. Miehet jäävät hallin uumeniin harjoittelemaan. Astuessa parkkipaikalle iltapäivän kirkkaudesta ei ole jäljellä edes rippeitä. Katulamppujen kalmeassa valossa eivät väreile enää ruskan värit. Nyt löytyisi kuvajaisia ahdistukseen synkeästä ympäristöstä. Liikuntakeskuksen valot loistavat kuitenkin ikkunoista kirkkaina kuin vahvistaakseen iltapäivän ja illan aikan muodostuneita mielikuvia. Reilun viiden tunnin aikana salissa liikkui kahdeksan eri ryhmää ja yli sata pelaajaa kolmevuotiaista aina aikuisiin asti. Pelkät urheilulliset tavoitteet eivät tätä määrää liikuttaisi ja se toisinaan unohtuu. Kerta toisensa jälkeen saapuu sama joukko liikkumaan, vaihtamaan kuulumisia, unohtamaan arjen kiireet, viihtymään toistensa seurassa ja oppimaan elämästä. Tämän vierailun jälkeen ei ole enää syytä ihmetellä, miksi harrastaminen on listattu ahdistukselta suojaavaksi tekijäksi.