FT Ulvila - NTK Edustus (0 - 5)
Aika:
16.9.2023 12.00 Kausi lähti vihdoin ja viimein käytiin Momemtumilla Porissa. Harjoituspelejä oli preseason:illa kertynyt kiitettävä määrä Suomen cupin peleistä, joten hyvistä asemista maalaiset pystyivät lähtemään haastamaan uutta tuttavaa FT Ulvilaa, joka oli viimekaudella onnistunut nousemaan kolmos-divariin. Peliin saatiin hyvät alkulämmöt Joonaksen johdolla Hilua lukuunottamatta, joka saapui noin 40 minuuttia myöhässä luultuaan, että peli olisi vasta seuraavana päivänä. Ei siinä mitään sakkokassa kiittää. Peliin lähdetiin kahdella hyökkäysketjulla ja kolmella pakkiparilla, joten possujen jalka tulisi riittää Ulvilaa vastaan, jolla oli jo peli alla. Ensimmäine erä tahkottiin laukomalla blokkeihin ja karvauspeliä harjoitellessa. Ensimmäinen erä päättyi 0-0 lukemissa. Toiseen erään lähdettiin hakemaan avausosumaa ja se saatiinkin kun toista erää oli pelattu kolme minuuttia. Jesse levitti viivalta hyvän syötön, josta Arttu pääsi kanttaamaan pallon maaliin. Peli maalaisten hyväksi 0-1. Ketsuppipullo ei kuitenkaa tästä auennut vaan loppu erään ei päästy tolppaa lähemmäksi maalia. Kyyrön hyvien torjuntojen avulla toiselle erätauolle siirryttiin possujen 0-1 johdossa. Viimeiseen erään pyrittiin turvaamaan johto, myöskään muutamaa lisää osumaa ei katsottu pahalla. Viisi minuuttia jännitettiin maalin johdossa, kunnes paluumuuttaja kaksikko Hiltunen-Palomäki iskivät maalaiset jo kahdenmaalin johtoon. Muutama minuutti tästä, niin vuorostaan Palomäki painoi kapteeni Heikin syötöstä maalaiset kolmen maalin johtoon. Arttu ja Hilu vielä kaunistelivat numeroita iskemällä maalit mieheen ja peli pakettiin possujen hyväksi 0-5. Täydet pinnat kauden avauksesta sekä kyyrölle nollapeli ja paljon onnistumisia antavat hyvää itseluottamusta seuraaviin peleihin. Seuraava peli on Nakkilassa 30.9, joten ei muutakuin paikalle katsomaan ja huutamaan savisaappaat voittoon. Savisaappaan sai 1+2 tehnyt Rami “Rambo” Palomäki. Pub maailmanlopun tähdet *** Kim kyyrö ** Rami Palomäki * Arttu Väliviita |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
0 - 1 | 18:03 | Väliviita Arttu | Suomalainen Jesse |
0 - 2 | 34:29 | Hiltunen Juha | Palomäki Rami |
0 - 3 | 35:38 | Palomäki Rami | Falck Heikki |
0 - 4 | 39:06 | Väliviita Arttu | Palomäki Rami |
0 - 5 | 42:09 | Hiltunen Juha | Ei syöttäjää |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|---|---|
20:58 | Falck Heikki | 2 min |
27:50 | Vastustaja | 2 min |
43:12 | Hietapakka Tommi | 2 min |
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
2 | Hietapakka Tommi
| Puolustaja |
4 | Ouramaa Miko
| Hyökkääjä |
5 | Vettenterä Roope
| Hyökkääjä |
6 | Unkuri Juho
| Hyökkääjä |
9 | Suomalainen Jesse
| Puolustaja |
11 | Kivioja Elias
| Puolustaja |
16 | Falck Heikki
| Hyökkääjä |
20 | Hautaniemi Tuukka
| Puolustaja |
25 | Palomäki Rami
| Hyökkääjä |
26 | Hiltunen Juha
| Puolustaja |
27 | Kyyrö Kim
| Maalivahti |
29 | Tammisto Lauri
| Puolustaja |
40 | Rosenlöv Joonas
| Hyökkääjä |
44 | Salminen Riku-Matti
| Puolustaja |
61 | Väliviita Arttu
| Puolustaja |
84 | Leino Niko
| Maalivahti |
- | Nuotio Toni
| Valmentaja |
- | Tähkänen Jarno
| Valmentaja |